tiistai 27. elokuuta 2013

Villasukkaa

Nyt sitten olen aloittanut villasukan teon! Ja voi että kun alku tuntui niin hankalalta, monta epätoivoista iltaa meni lukien eri ohjeita kantapäiden teolle, taisi tulla muutama epätoivoinen kyynelkin ja lopetusajatusta. Mutta ainahan uuden opettelu on hankalaa, ja sinnikkäästi jatkoin, vaikka etusormi huusi hoosiannaa, johtuukohan liian tiukasta käsialasta. Ja tässä tulos! Onnistuin sittenkin tekemään edes jonkinlaisen kantapään! =D Hiukan on virheitä tullut matkan varrella, mutta ei haittaa! Voi tätä onnistumisen tunnetta! Nyt jo tuntuu helpolta tuo loppuosa! =D Yksi ongelma tässä vielä on! Pitää tehä vielä toinen samanlainen! Menisipä toinen edes hiukan helpommin kantapään kohdalla, kuin tää eka! =D

Ja kun villasukan teko tökki niin on minulla koukullakin uusi projekti, tääs kerran afrikan kukkia! Näihin jää niin koukkuun! Tällä kertaa oranssi-pinkki värityksellä.

Niin ja olen kokonaan unohtanut kertoa, että voitin toistamiseen blogikilpailun. Blogiin pääset täältä
Tällä kertaa sain palkinnoksi postikortteja ja tarroja ja tietenkin muumiaiheisia! =D Poitsu olisi heti halunnut omia tarrat, mutta olin ilkee ja pidin ne itselläni! Eihän niitä raaski käyttää kun on niin suloisia! =D

By: Sini

tiistai 20. elokuuta 2013

opettelua edessä!


Olisikohan se tää alkava syksy ja viilenevät illat, joka on saanut mut harkitsemaan villasukkien teon opettelua!
Olen muutamana päivänä yrittänyt etsiä googlesta helppoja sukkien ohjeita, mutta ainakaan vielä ei ole löytynyt riittävän yksinkertaista. =)
Tänään aattelin että käyn sukkapuikot ostamassa, että pääsee ihan kokeilemaan, että ymmärtääkö yhtään mitään ohjeesta. Aattelin ihan lasten sukilla aloittaa, että on sit nopeasti valmista!  Saas nähdä mitä tästäkin seuraa! =D


Kuvat täältä

By: Sini

maanantai 19. elokuuta 2013

Muumi talvimuki ja kulho 2013

Nyt on sitten julkastu kuvat uudesta talvimukista ja iloisena yllätyksenä talvimukin mukana tulee kulho! En ole muista vaaleapohjaisista mukeista oikein tykännyt, mutta tämä uusin kyl on aivan ihana! Tänäkin vuonna ilmestyy minimukit.

 
 
 
kuvat löytyy täältä
 
By: Sini

perjantai 16. elokuuta 2013

Mökki viikonloppu

Taas luvassa harvinaista herkkua ja vaan yksin mulle! :) Lähden viikonlopuksi mökille serkkujen ja tädin kanssa. Mies jää lasten kanssa viikonlopuksi kotiin! :)
Rentouttavaa viikonloppua kaikille!

maanantai 12. elokuuta 2013

Viikonloppu

Viikonloppu meni siivouksen merkeissä. Vietimme sunnuntaina tytsyn 2-vuotis synttäreitä "pienellä" porukalla ja kun omistaa ison suvun se ei ole mahdollista! =D Tein radikaalin päätöksen ja kutsuin vaan vanhemmat ja sisarukset ja kun huomioi että itselläni on 5sisarusta niin ei tullut ihan pienen pienet! =) Mutta onneksi oli lämmin ja aurinkoinen sää niin suurin osa porukasta istuskeli terassilla, olisihan se ollut eriasia jos olisi satanut kaatamalla vettä ja kaikki olisimme änkeytyneet meidän keittiö-olohuoneeseen, kuumahan siinä olisi tullut! =D
iso tytsy jo!
Ystäväni ei pettänyt taaskaan ja saatiin täydellinen haisuli-kakku! Maistukin mitä mainiolle! nam! Ihanan sympaattisen näköinen haisuli!

Ja samalla tutustuttiin aivan ihanaan ja pienen pieneen uuteen tulokkaaseen! <3 voiko olla mitään niin pientä ja suloista! Kyllä kummityttömme on saanut ihanan pikkusiskon!<3
Tässä sitten kuvaa paketista, joka päätyi pikkuiselle.

Osallistuin yhden blogin arvontaan ja mä voitin sen! aikas uskomaton säkä kävi! =) en oo ennen voittanut mitään! ja palkintokin oli mitä mainioin muumi seikkailulautanen! =) Blogiin pääset täältä

Tänään on vielä rääppiäiset ystävän kanssa! Hiukan jäi vielä kakkua! =D

By: Sini

lauantai 10. elokuuta 2013

muumi-reinot

Voi että mitä ihanuuksia taas tullut! Jos raha kasvaisi puussa niin meille tulisi tälläiset jokaiselle perheenjäsenelle, mutta kun ei niin pitää tyytyä vain katselemaan kuvia! =) Itselleni hankkisin nuo oransit jossa on paljon erikuvia! =) Kuvat olen ottanut täältä

torstai 8. elokuuta 2013

Viimeistelty villatakki

Vihdoinkin sain itseäni niskasta kiinni ja viimeistelin villatakin! =) Ei siinä mennyt kun 4kk! =) Ystäväni syötävän suloinen pikku tyttökin syntyi reilu viikko sitten! Eli oikeastaan villatakki oli ihan ajallaan valmis! =) Onneksi aloitin tarpeeksi aikasin sen tekemisen! =)


Jotain pikkuista vielä pitäisi valmistua villatakin kanssa samaan pakettiin, mutta siitä kuvia sitten myöhemmin! =)

Muumi-vitriinikin sai uutta täytettä kun lehtitilauksen kylkiäinen saapui postitse. Ei kyllä vieläkään hetkauta mua tuo uusi kesämuki. Suoraansanottuna se on mielestäni todella tylsä! Jospa se ajan kanssa sitten muuttuu kauniiksi, niikuin kävi tuolle raidalliselle pikku myyllekin. Aluksi en siitäkään yhtään tykännyt, mutta nytten kyllä tykkään! =)


By: Sini

tiistai 6. elokuuta 2013

Afrikankukista hippo!

Törmäsin netissä aivan ihanaan virkkaustyöhön! Heidi Bears' happypotamus, jonka ohjeen voi ostaa Täältä. Pakkohan sitä oli itsekin sitten kokeiltava, että osaako sitä tehdä! =D
Afrikankukka hippo

Ja mielestäni onnistuin todella hyvin! =D Tätä oli tosi mukava virkata, että taitaa tulla tehtyä lisää näitä! =) Ja seuraava voisi olla kunnon jämälankatyö, ku tähän hippoon ostin nuo langat, että sopii sisustukseen! =D Ainoo mihin en ole kauhean tyytyväinen on nuo korvat, mutta se on pienijuttu! Ehkä seuraavaan tulee sit samankokoiset! =D

By: Sini

maanantai 5. elokuuta 2013

Viikonloppu oli ja meni!

Pitkään odotettu viikonloppu tuli ja saatiin lapset viikonlopuksi hoitoon! =) Ja voin sanoa että olipas ihanaa päästä vähäksi aikaa arjesta eroon ja olla vaan, vailla ketään huollettavaa! Ja mitä parasta, päästiin kuuntelemaan ihan livenä Eppu Normaalia ja ai että kun se olikin hyvä!! Tykkäsin ihan hirveästi! Ja saatiin kyllä koko viikonloppu nauttia aurinkoisesta ilmasta!

Aurinko!<3
Nyt taas jaksaa nauttia tavallisesta arjesta, kun pääsi vähäksi aikaa siitä irti! =)

By: Sini